Bloggari 4
9.5.2012 16.39 Koko kansan huvia
Mika Huhtamäki
Säästäminen, sijoittaminen ja lainat koskettavat meitä kaikkia tavalla tai toisella. Jokainen työssäkäyvä suomalainen sijoittaa automaattisesti, ainakin palkasta pidätetyn työeläkkeensä verran. Lisäksi vähintäänkin asuntolaina tulee useimmille tutuksi jossain elämänvaiheessa. Rahan lainaaminen onkin lähes kaikille tuttua puuhaa. Velan suuren suosion johdosta julkisuuteen onkin noussut joukko ihmisiä, joita on kohdannut ylivelkaantuminen ja osalla myös luottotietojen menetys. Jos asiaa tulkitsee vain uutisoinnin valossa, niin ylivelkaantuminen, pikavipit ja maksuhäiriöt näyttävätkin olevan todellista ”koko kansan huvia”. Kansalaisten velkaantumisella on myös tiukka sidos talouteen, sillä kuluttajien nopeassa velkaantumisessa piilee kansantaloudellinen riski, joka näkyy taantumien syvyydessä ja kestossa.
5.4.2012 10.46 Harhaanjohdetut?
Yritysjohto on yksi merkittävimmistä sijoituksen tuottoon vaikuttavista tekijöistä. Hallituksen ja johdon kyvykkyys määrää pitkälti, miten yritys toimii markkinoilla ja miten sitä kehitetään. Hallituksen ja toimivan johdon päävastuulla ovat niin yrityksen kannattavuus ja sijoittajien tuotot kuin työntekijöiden työpaikat ja yrityksen maine. Sijoituspäätöstä tehtäessä johdon kyvykkyyden arviointi on kuitenkin yksi vaikeimpia tehtäviä, vaikkakin jälkikäteen virheet on helppo nähdä. Johdon arviointiin kokemus lienee käytännössä paras opettaja ja viimeaikaiset tapahtumat markkinoilla ovat tarjoilleet tästä hyviä oppitunteja.
29.2.2012 14.31 Kruunun viemää
Mika Huhtamäki
Avasin marraskuussa puolittain leikkimielisen Suomi-Ruotsi-sijoitusmaaottelun keräämällä salkkuihin yhtiöitä, jotka heijastelevat kilpakumppaneiden kansallisia piirteitä. Sijoitustuottojen lisäksi vertailtavaksi tuli historialtaan ja kulttuuriltaan läheiset, mutta viimeaikaisilta talouspoliittisilta linjauksiltaan erilaiset kilpakumppanit. Suomen valitsema euron tie on tuonut globaalin valuutan, ja olemme saaneet matalien korkojen lisäksi paljon vastuuta kannettavaksemme. Ruotsi on valinnut itsenäisemmän ja ehkä europoliitikkojen mielestä itsekkäämmän tien, mikä on näkynyt ainakin Ruotsin kruunun vahvistumisena suhteessa euroon.
25.1.2012 14.10 Vainulla valittua
Mika Huhtamäki
Lupaavia sijoituskohteita voi löytää muutenkin kuin hakemalla pelkästään alhaisinta P/E-lukua. Etsimisen voi aloittaa vaikka omien harrastusten tai ammatin kautta ammennetuista tiedoista. Oli harrastus sitten käsityöt, matkustaminen tai videopelit, niin aina voi löytää raikkaita sijoituskohteita ennen muita. Aikamme menestynein sijoittaja Warren Buffetkin luottaa vainuunsa ja sijoittaa vain yhtiöihin, joiden liiketoiminnan ja tuotteet hän ymmärtää. Oman näkemyksen avulla liiketoiminnan numerotkin avautuvat helpommin.
21.12.2011 16.23 Vaihtamalla paranee, vai paraneeko?
Mika Huhtamäki
Pörssiyhtiön toimitusjohtajan vaihto puhuttelee aina, oli johtajan rooli sitten sirkustirehtööri, saarnamies, terminaattori tai rakennusmies. Keulakuvan vaihtaminen on usein merkki muutoksesta tai sen tarpeesta ja merkittävä yksityiskohta arvioitaessa yrityksen näkymiä. Muutokseen liittyy usein myös isoja odotuksia, jotka heijastuvat väistämättä yhtiön kurssiin. Liian suuret odotukset saattavat purkautua myös kurssipettymyksinä, kuten Nokian Stephen Elopin tapauksessa on toistaiseksi käynyt.
18.11.2011 9.35 Perintönä pala Suomea - onko suomalaisuus kilpailukykyistä?
Mika Huhtamäki
Eurokriisin myötä euromaiden ja Suomen kilpailukyky tai sen puute on ollut lähes jatkuvana puheenaiheena. Tästä lähti ajatus mitata kansakunnan kilpailukykyä suhteessa muuhun maailmaan. Kilpailukyvyn mittariksi otin osakesalkun. Salkkuun tulee pala suomalaisuutta, joten kaikki yhtiövalinnat perustuvat suomalaisiin arvoihin ja kansainväliseen liiketoimintaan. Näillä eväillä otetaan mittaa meidän kilpailukyvystämme kansainvälisillä pelikentillä. Vastaan asettuu tietty rakas kilpakumppanimme Ruotsi.
13.10.2011 17.11 Poukkoilevat piensijoittajat sammakkomiehen armoilla
Mika Huhtamäki
Etana etana näytä sarves, tuleeko huomenna sade vai pouta? Osa sijoittajista käyttää ilmeisesti pikkulasten lorua perusteluna sijoituspäätöksilleen, ainakin välillä vaikuttaa siltä seuratessa massojen käyttäytymistä sijoitusmarkkinoilla.

