På svenska | In English Palaute | Sivukartta | Käyttöehdot
Norvestia OYJ

Historia

Sijoitusyhtiö Norvestia perustettiin 16.8.1984 ja yhtiön B-osake on noteerattu Helsingin pörssissä vuodesta 1985 lähtien. Norvestia tunnettiin aikaisemmin nimellä SYP-Invest Oy. SYP-Investin omistuspohjassa tapahtui kuitenkin 11.6.1996 isoja muutoksia, kun Merita-konserni (nykyinen Nordea Pankki Suomi Oyj) vähensi merkittävästi omistustaan yhtiössä ja TT Tieto myi kaikki osakkeensa. Uudeksi pääomistajaksi tuli Stockbox Holdings AB sen kokonaan omistaman tytäryhtiön Strongbox AB:n kautta. Stockbox Holdings AB omisti tällöin 17,0 % osakkeista ja 45,1 % äänistä. Myös henkivakuutusosakeyhtiö Nova (nykyinen Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö) kasvatti samana ajankohtana omistustaan Norvestiassa.

Nimi Norvestia rekisteröitiin 1.8.1996. Tällöin päätettiin myös sijoitustoiminnan uudesta suuntauksesta pieniin ja keskisuuriin pohjoismaisiin yhtiöihin. Nykyisin Norvestian keskittyy sijoitustoiminnassaan pääasiassa pohjoismaisiin osakkeisiin ja rahastoihin. Vuonna 1996, kun yhtiö muutti nimensä Norvestiaksi, yhtiön substanssiarvo oli 79,0 miljoonaa euroa. Tämä vastasi 15,03 euroa per osake, kun osakkeiden lkm oli 5 105 520. Vertailun vuoksi Norvestian substanssi vuoden 2009 lopussa oli 149,1 miljoonaa euroa, joka vastasi 9,73 euroa per osake, kun osakkeiden lkm oli 15 316 560.

Norvestia kuului syyskuuhun 2003 asti ruotsalaiseen Havsfrun-konserniin. Nykyisin Norvestian pääomistaja on islantilainen Kaupthing Bank hf. Norvestia-konserniin kuuluvat tytäryhtiöt Norvestia Industries Oy ja Norventures Oy. Norvestia myi osuutensa sijoitusyhtiö Neomarkka Oyj:sta Reka Oy:lle 30.11.2005.

Poutapilvi web design - P4