Norvestia Oyj
Pohjoisesplanadi 35 E
00100 Helsinki
Puh. 09 6226 380
Faksi 09 6222 080
info@norvestia.fi

SIJOITUSSTRATEGIA

Norvestian sijoitusstrategia on kaksiosainen: lyhytkiertoinen salkku ja teollisuussijoitukset. Sijoitusten painotus eri sijoitusstrategioiden välillä arvioidaan tilannekohtaisesti.

 

Lyhytkiertoisen salkun sijoituksia tehdään vallitsevien markkinaolosuhteiden mukaisesti. Päämääränä on mahdollisimman hyvän riskikorjatun tuoton saavuttaminen. Vuodenvaihteessa suuri osa Norvestian varallisuudesta oli sijoitettu suoraan osakkeisiin Helsingin pörssissä. Riskin hajauttamismielessä ja tuotto-odotusten perusteella sijoituksia voidaan tehdä muissakin pörsseissä, lähinnä euroaluetta painottaen.

 

Norvestia tekee lyhytkiertoisen salkun osakesijoituksia pääosin niin sanottuihin arvo-osakkeisiin. Arvo-osake on osake, jonka kurssi on historiallisesti alhaisella tasolla ja jonka hinta suhteessa yhtiön substanssiin sekä odotettuun tulokseen on alhainen. Sijoitusaste osakkeiden, rahastojen ja korkoa tuottavien sijoitusten välillä arvioidaan kulloisenkin tilanteen mukaan.

 

Teollisuussijoitusten tavoitteena on kohdeyrityksiä edelleen kehittämällä saavuttaa keskimääräistä markkinatuottoa parempia tuloksia. Tämänhetkisen sijoitusstrategian mukaan teollisuussijoituksiin on käytettävissä noin 20–30 % sijoitusvarallisuudesta. Sijoituksia toteutetaan ilman ennalta määriteltyä aikarajaa sopivien tilaisuuksien tullen.

 

Kevään 2011 yhtiökokous valtuutti hallituksen hankkimaan yhtiön omia osakkeita sekä päättämään mahdollisesta osakeannista. Molemmat valtuudet on tarkoitettu käytettäviksi teollisuussijoituksiin. Myös vieraan pääoman käyttöä teollisuussijoitusten rahoittamisessa voidaan harkita.

 

SIJOITUSTOIMINNAN RISKIT

Yksi Norvestian sijoitustoiminnan periaatteista on hajauttaa sijoitukset ja siten rajoittaa kokonaisriskitasoa, sekä samalla tavoitella tasaista omaisuuden kasvua.

Norvestian sijoitusportfolio on hajautettu laajasti eri yhtiöiden osakkeisiin ja osittain myös useille maantieteellisille alueille. Yhtiön sijoitusten jakautuminen eri toimialoille on riippuvainen kullekin toimialalle ominaisista tekijöistä ja niiden kehitystrendeistä. Merkittävä osa sijoituksista voidaan kuitenkin ajoittain keskittää tiettyihin sijoitustyyppeihin ja arvopapereihin, joiden epäedullinen kehitys voi heikentää merkittävästi Norvestian tulosta.

Kuten kaikkeen liiketoimintaan, myös Norvestian sijoitustoimintaan sisältyy riskejä. Taloudellinen kehitys sekä pörssikurssien muutokset koti- ja ulkomailla vaikuttavat olennaisesti Norvestian tulokseen. Tämän lisäksi muun muassa valuuttakurssimuutokset ja erityisesti Ruotsin kruunun ja euron välinen vaihtosuhde vaikuttavat yhtiön tulokseen, koska suuri osa Norvestian hedgerahastosijoituksista on tehty kruunumääräisinä. Näin ollen Ruotsin kruunun vahvistuminen suhteessa euroon parantaa Norvestian ruotsalaisten rahastosijoitusten tuottoa. Muiden maiden valuuttakurssimuutokset voivat kuitenkin puolestaan vaikuttaa rahastojen kruunumääräisiin tuloksiin.

 

Norvestian viisi suurinta sijoitusta 31.3.2012 olivat rahastot Futuris, Nektar ja Zenit, Pohjolan joukkovelkakirjalaina sekä Nokian osake.