Norvestia Oyj
Pohjoisesplanadi 35 E
00100 Helsinki
Puh. 09 6226 380
Faksi 09 6222 080
info@norvestia.fi

KATSAUS TEOLLISUUSSIJOITUKSIIN 2010

Norvestia Industries Oy jatkoi vuonna 2007 aloittamaansa teollisuussijoitustoimintaa, jonka tavoitteena on kohdeyrityksiä edelleen kehittämällä nostaa sijoitetun pääoman tuottotasoa. Sijoituksemme ovat pitkäaikaisia eikä niistä irtaantumisille siten määritellä tiukkaa aikarajaa. Tuottoa tavoittelemme sekä osinkovirran että arvonnousun kautta. Päämääränämme on olla yhteistyössä muiden pääomistajien kanssa aktiivinen sijoittaja, joka toiminnallaan nostaa kohdeyrityksen arvoa. Tämä tapahtuu erityisesti sijoitusten alkuvaiheessa tapahtuvan strategian määrittelyn sekä sitä tukevan hallitustyöskentelyn kautta.

PAINOPISTEALUEET

Teollisuussijoitustoiminnan painopisteeksi olemme valinneet yritykset, jotka tuotteistettujen palvelukonseptien avulla ovat nostettavissa seuraavalle strategiselle, kansainvälisen liiketoiminnan tasolle. Sijoitusvalintoihimme vaikuttavat sekä pitkän aikavälin makrotaloudelliset trendit että arvioidut muutokset asiakkaiden ja kuluttajien käyttäytymisessä. Haluamme investoida erityisesti yrityksiin ja toimialoille, joilla on hyvät kilpailuedellytykset kotimarkkinoillaan sekä mahdollisuus hyödyntää palvelukehitysinnovaatioitaan myös kansainvälisesti. Kohdeyrityksillä voi myös olla tavara- tai designtuoteliiketoimintaa, mikäli siihen sisältyy mahdollisuus edelleen kehittää nykyisiä ansaintamalleja palvelukonseptien suuntaan. Aloja, jotka koemme teollisuussijoitusten kannalta erityisen kiinnostaviksi, ovat muun muassa terveydenhuolto, palveluprosessien ulkoistukset ja tuotteistetut asiantuntijapalvelut, ympäristöteknologia sekä koulutuspalvelut. Kaikilla näillä aloilla on nähtävissä suotuisa pitkän aikavälin kehityskulku ja muutoksia asiakkaiden käyttäytymisessä.

 

Laajensimme teollisuussijoitustoiminnan painopistettä viime vuoden aikana listaamattomista yhtiöistä listattuihin pohjoismaisiin yhtiöihin. Kohdeyritysten etsinnässä ja liiketoiminnan kehittämisessä noudatamme pääosin samoja perusperiaatteita kuin listaamattomissakin kohdeyrityksissä.

PORTFOLIOYHTIÖT

Coronaria Hoitoketju

Vuonna 2008 Norvestia Industries sijoitti Coronaria Hoitoketjuun, joka on Suomen johtavia perus- ja erikoisterveydenhuollon palveluja julkiselle ja yksityiselle sektorille tuottavia yrityksiä. Coronaria Hoitoketju-konsernin liikevaihto vuonna 2010 oli noin 20 miljoonaa euroa ja tulos voitollinen. Kasvua edelliseen vuoteen oli 27 %. Norvestia Industries omistaa 20 % Coronaria Hoitoketjusta.

 

Konsernin toiminta kattaa nykyään lääkäri-, hammaslääkäri- ja hoivapalveluiden lisäksi myös silmälääkäri- ja päivähoitopalvelut. Coronaria Hoitoketju Oy omistaa 70 % Coronaria Silmäklinikka Oy:stä sekä 72 % Coronaria Päivähoito Oy:stä. Coronaria Silmäklinikka vastaa muun muassa merkittävästä osasta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin vuotuisista noin 11 000 silmätautien avohoitokäynnistä sekä Tampereen kehyskuntien glaukoomapotilaiden seurannasta. Coronaria Päivähoito Oy:llä on lasten päivähoitotoimintaa Oulussa ja Ylöjärvellä, ja toiminta käynnistyy myös Espoossa vuonna 2011.

GSP Group Oy

GSP Group on rakennuttamisen palveluihin ja kiinteistökehitykseen keskittynyt asiantuntijaorganisaatio. Norvestia Industries omistaa 25 % GSP Groupista. Vuonna 2008 tehty strategian tarkennus, jossa yhtiön painopistettä siirrettiin rakentamisesta rakennuttamiseen ja kiinteistökehitykseen, on edennyt suunnitellusti haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. Toimintaa on kehitetty erityisesti skaalautuvien palvelukonseptien suuntaan. Yhtiön merkittävimpiä hankkeita viime vuonna olivat muun muassa Sipoonrannan asuinalueen ja Konecranes Oyj:n pääkonttorin rakennuttamistehtävät sekä Mukkulan alueen kehittämissuunnitelma.

 

Strategiamuutoksesta johtuvan liikevaihdon pienenemisen takia tarkistimme GSP Groupin kirjanpitoarvon vastaamaan tämänhetkistä sijoituksesta kerrytettävissä olevaa rahamäärää. Kassavirtapohjaisen arvostuksen perusteella alensimme tasearvoa 0,2 miljoonalla eurolla.

MARKKINAKATSAUS

Tehtyjen yrityskauppojen määrän lasku pysähtyi Suomessa vuonna 2010. BvD:n kokoamien tietojen mukaan Suomessa tehtiin yhtä monta yrityskauppaa kuin edellisenäkin vuonna, vajaat 700. Kauppojen yhteenlaskettu arvo väheni kuitenkin edelleen yli 20 %. Poikkeuksena tästä pääomasijoittajatahojen tekemät yrityskaupat kasvoivat 40 transaktiosta 52:een. Näiden kauppojen yhteenlaskettu arvo oli noin 880 miljoonaa euroa, mikä on 50 % enemmän kuin vuonna 2009.

 

Länsi-Euroopassa yrityskauppojen volyymi väheni edelleen sekä määrällisesti että arvoltaan. Toimialoista palvelut, logistiikka sekä jotkut vähittäiskaupan alat kuitenkin kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna. Pääomasijoittajien aktiivisuus kasvoi myös Euroopan tasolla, kun tehtyjen yrityskauppojen arvo nousi 57 % transaktioiden määrän noustessa 13 %.

 

Norvestia jatkoi vuonna 2010 aktiivisesti mahdollisten teollisuussijoituskohteiden analysointia. Koko vuoden aikana analysoimme 32 eri yhtiön teollisuussijoituspotentiaalia. Oman pääoman ehtoisesta sijoituksesta jatkoimme neuvotteluja seitsemän yhtiön kanssa. Neuvottelut eivät ole toistaiseksi johtaneet lopullisiin sijoituspäätöksiin. Arvioimme jatkossakin tapauskohtaisesti, sijoitammeko varojamme lyhytkiertoiseen salkkuumme vai pidemmällä aikavälillä hyvän kehityspotentiaalin omaaviin palveluyrityksiin.