Sijoitustoiminnan riskit
Yhtenä Norvestian sijoitustoiminnan periaatteena on hajauttaa sijoitukset ja siten rajoittaa kokonaisriskitasoa sekä samalla turvata omaisuuden tasainen kasvu.Norvestian sijoitusportfolio on hajautettu laajasti eri yhtiöiden osakkeisiin ja osittain myös useille maantieteellisille alueille. Yhtiön sijoitusten jakautuminen eri toimialoille on riippuvainen kullekin toimialalle ominaisista tekijöistä ja niiden kehitystrendeistä. Merkittävä osa sijoituksista voidaan kuitenkin ajoittain keskittää tiettyihin sijoitustyyppeihin ja arvopapereihin, joiden epäedullinen kehitys voi heikentää merkittävästi Norvestian tulosta.
Kuten kaikkeen liiketoimintaan, myös Norvestian sijoitustoimintaan sisältyy riskejä. Taloudellinen kehitys sekä pörssikurssien muutokset koti- ja ulkomailla vaikuttavat olennaisesti Norvestian tulokseen. Tämän lisäksi mm. valuuttakurssimuutokset ja erityisesti Ruotsin kruunun ja euron välinen vaihtosuhde vaikuttavat yhtiön tulokseen, koska suuri osa Norvestian hedge-rahastosijoituksista on tehty kruunumääräisinä. Näin ollen Ruotsin kruunun vahvistuminen suhteessa euroon parantaa Norvestian ruotsalaisten rahastosijoitusten tuottoa. Muiden maiden valuuttakurssimuutokset voivat kuitenkin puolestaan vaikuttaa rahastojen kruunumääräisiin tuloksiin.


