Katsaus teollisuussijoituksiin 2007
Lyhytkiertoisen sijoitussalkun oheen Norvestia-konsernissa käynnistettiin vuoden 2007 alussa teollisuussijoitustoiminta, jota esiteltiin osakkeenomistajille kevään 2007 yhtiökokouksessa. Teollisuussijoitustoiminnan tarkoituksena on laajentaa Norvestian sijoitusstrategiaa tekemällä yksittäisiä sijoituksia pohjoismaisiin ja muiden lähialueiden yksityisiin tai pörssilistattuihin yrityksiin.
Teollisuussijoitustemme tavoitteena on kohdeyritystä edelleen kehittämällä nostaa sijoitetun pääoman tuottotasoa. Sijoitushorisonttimme on pitkäaikainen, eikä sijoituksista irtaantumisille määritellä tiukkaa aikarajaa. Tuottoa tavoittelemme sekä osinkovirran että arvonnousun kautta. Päämääränämme on olla teollisuussijoituskohteissa aktiivinen sijoittaja, joka toiminnallaan nostaa kohdeyrityksen arvoa. Tämä tapahtuu erityisesti strategisen hallitustyöskentelyn kautta.
Sijoitustoiminnan painopisteeksi on tässä vaiheessa valittu yritykset, jotka tuotteistettujen palvelukonseptien avulla viedään seuraavalle strategiselle, kansainvälisen liiketoiminnan tasolle. Sijoitusvalintoihimme vaikuttavat sekä pitkän aikavälin makrotaloudelliset trendit että arvioidut muutokset asiakkaiden ja kuluttajien käyttäytymisessä. Haluamme investoida erityisesti yrityksiin ja toimialoille, joilla on hyvät kilpailuedellytykset kotimarkkinoillaan sekä mahdollisuus hyödyntää palvelukehitysinnovaatioitaan myös kansainvälisesti. Kohdeyrityksillä voi myös olla tavaratuoteliiketoimintaa.
Teollisuussijoituksiaan varten Norvestia perusti syyskuussa 2007 Norvestia Industries Oy – tytäryhtiön. Ensimmäinen askel teollisuussijoitusstrategian toteutuksessa oli investointi rakentamisen suunnitteluyhtiö GSP Group Oy:hyn, josta Norvestia Industries osti syksyllä 2007 21 % ja jossa omistusoikeus tehdyn sopimuksen perusteella kasvaa vielä 25 %:iin. Sijoituksen taustalla ovat korjausrakentamisen voimakas kasvu Suomessa ja lähialueilla seuraavan kymmenen vuoden aikana sekä kuluttajien yhä kasvava kiinnostus kotinsa viihtyvyyteen. Uskommekin, että markkinoilla on tilaa toimijalle, jonka kilpailuetu perustuu asiakkaiden erityistarpeiden ymmärtämiseen, korkeatasoiseen laatuun sekä toimintamallien uudistamisen kautta saavutettavaan kustannustehokkuuteen.
GSP Group Oy on suunnittelun ja rakennuttamisen palveluja tarjoava asiantuntijaorganisaatio, jonka liiketoiminnan tavoitteena on tuottaa poikkeuksellisen hyvää palvelutasoa ja laatua asiakkailleen. Monistava ns. konseptirakentaminen kuuluu vahvasti yhtiön toimintamalliin, josta esimerkkejä ovat Laattapiste Oy:n 20 uudisrakennusta sisältävä myymäläverkko sekä MedOne Oy:lle toteutettava vanhusten palvelutaloketju.
GSP näkee myös yksilöllisen, monistavan korjausrakentamisen merkittävänä mahdollisuutena kasvattaa liiketoimintaansa. Esimerkki tämänkaltaisesta korjausrakentamisesta on putki- eli linjasaneeraus, jossa alan tulevaisuudennäkymät ovat erittäin hyvät. Linjasaneerausta kaipaavien rakennusten määrä tulee lähivuosina kasvamaan huomattavasti. Lisäksi alalla on selkeä tarve kokonaisvaltaisille palveluratkaisuille, joissa omistajien, asukkaiden, asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja isännöitsijöiden yhteiset ja yksilölliset tarpeet on otettu huomioon. GSP haluaakin siirtää linjasaneeraukseen sen, mitä yhtiö on arvoasunto- ja konseptirakentamisen laadusta oppinut. Asiakkaille voidaan tarjota lyhyempiä läpimenoaikoja, paremmat mahdollisuudet yksilöityihin kylpyhuone- ja keittiöratkaisuihin ja ennen kaikkea kustannustehokkaasti ja laadukkaasti hallinnoitu ja toteutettu projekti.
Muita aloja ja toimintoja, jotka koemme teollisuussijoitusten kannalta erityisen kiinnostaviksi, ovat mm. terveydenhuolto, palveluprosessien ulkoistukset, ympäristöteknologia sekä aikuiskoulutus. Kaikilla näillä aloilla on nähtävissä suotuisa pitkän aikavälin kehityskulku ja näkemyksemme mukaan myös asiakkaiden käyttäytymisessä on odotettavissa muutoksia.
Arvioimme, että viimeaikainen riskien uudelleenhinnoittelu pääomamarkkinoilla, mikä on näkynyt alentuneina osakkeiden hintoina, on vaikuttanut edullisesti myös yksityisten, pörssilistaamattomien yhtiöiden arvostuksiin.
Teollisuussijoitusstrategiamme aloitusajoitus on tässä mielessä onnistunut hyvin. Teollisuussijoituksiin on tämänhetkisen kehyksen mukaan käytettävissä noin 20–30 % Norvestian sijoitusvarallisuudesta, mutta tämä määrä voidaan myös ylittää.
Jan Sasse
executive advisor


