Lisää hanaa – Suomi 100 v

28/04/2017

OP Pohjolan Reijo Karhinen sen sanoi: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”. Pankaa päivämäärä, 27.4.2017, mieleen.


Maailmanloppua ei sitten tullutkaan. Karhinen on koko ajan ollut aikaansa edellä, mutta nyt kyynisimmätkin talousviisaat joutuvat tunnustamaan, että Suomen talous kasvaa. Varoituksen sormi on tietenkin pystyssä; hentoa on, ja haurasta. Ettei vaan kävisi huonosti! Tuhkanripottelijan silmissä kiiltävät asunto-, pörssi- ynnä muut kuplat, joilla spekuloimista media on aina rakastanut.

Relevanttia tietoa kyllä saa, mutta ei vaivatta. Median mukavuusraja on vedetty aika alas, eikä jakseta pohtia eri vaihtoehtoja. Värisävyjä on ollut vain kaksi; musta ja vielä mustempi. Viime syksynä eräässä Suomen Pankin keskustelutilaisuudessa taloustutkijat aivan avoimesti – ja rehellisesti – erittelivät suhdettaan mediaan. Esimerkiksi tv-uutisiin leikataan 10 sekunnin pätkä monitahoisesta vastauksesta. Sekin on useimmiten sellainen, joka sopii toimittajan ennakkosuunnitelmiin ja joka ei anna oikeaa kuvaa asiantuntijan näkemyksestä. – Useat keskusteluun osallistuneet huippuasiantuntijat sanoivatkin harkitsevansa kieltäytymistä ko. puoskaroinnista.

Tarkkana tietysti pitää olla, mutta meidän rakastama mollivire pitäisi nostaa duuriin ruotsalaisten tapaan. Jos meillä talous kasvaa parin prosentin vuosivauhtia, naapurissa mitataan jo 3–4 prosentin kiitoa. – Asenteella on väliä!

No, mistä sitten relevanttia tietoa saa. Politiikan puolella kannattaa rauhassa kuunnella ja lukea poliittisten johtajien ajatuksia. Ja ennen kaikkea punnita tekoja! Tv-tentit ja niiden palikkatestit mittaavat ihan jotain muuta. Valitettavan usein havaitsee, että ”tiukalle paneminen” onkin ”naurunalaiseksi saattamisesta”. Politiikkaa tehdään paljolti mielikuvien kautta, ja niitä tekemällä. Vaaliraportointi Britanniasta ja Yhdysvalloista ei osunut ihan kohdalleen. Ranskassa meni jo paremmin. Tarkempaa tietoa – ei pelkästään mielipiteitä - kaivattaisiin nyt itäisen EU:n tärkeistä ja suurista maista, Unkarista ja Puolasta.

Talousuutisoinnissa median pitää olla tarkempi jo yksinkertaisesti siitä syystä, että siellä ovat numerot käytössä. Julkinen talous on tosin vähän ”niin kuin sitä luetaan”, mutta yksityistalouden puolella esimerkiksi pörssin julkisuuslainsäädäntö on tiukkaa. Faktat pitää olla kaikkien käytössä ja oikein. Sisäpiiririkkomuksista menee paitsi maine, usein myös rahat. Tästä voisi ottaa oppia politiikan puolella.

Mutta vaivaa taloudessa pitää nähdä. Talouskeskustelua pitää seurata tarkkaan ja osavuosikatsauksetkin kannattaa lukea ällätikun kanssa. Nyt se puuha on yhtä juhlaa, kun firmat tekevät hyvää tulosta. Ja jos mukavuus voittaa, niin voi aina sijoittaa hyvän johtajan peesissä. Tämä pätee niin suuriin kuin pieniinkin firmoihin.  – Ei ole Norvestian ”hännän nostamista”, jos sanoo, että tämän reseptin mukaan Norvestiaakin aikanaan ostettiin: tulosta tuli ja osinkoja maksettiin. Se on yksinkertainen ja lahjomaton mittari kaikissa yhtiöissä, ja sen näkee pankkitilissä. Nyt kun vanha Norvestia loppuu, kannattaisi analysoida tarkkaan sen menestyksen salaisuudet. Mitä tehtiin, ja miten vain seitsenhenkinen tiimi teki tasaisen hyvää tulosta Juha Kasasen johdolla.

Suomi on nyt uuden edessä. Vanha ”viisaus” väittää, että suomalaiset kestävät kaikkea muuta paitsi menestystä. Osaamista ja taitoa meillä riittää. Nyt tarvitaan myös uutta asennetta. Ja miksi tämä kaikki sitten pitäisi tehdä? No tietysti siksi, että olisimme valmiimpia kohtaamaan käden ulottuvilla olevan reippaan talouskasvun. Se taas mahdollistaa hyvinvointiyhteiskunnan jatkumisen.  

Ei muuta kun reipasta mieltä ja hanaa! Iloista Vappua!

Ps. Suomi 100v -juhlan kunniaksi kannattaa lukea esimerkiksi Risto Volasen tuore historianteos ”Suomen synty ja kuohuva Eurooppa”. Kirja on tavattoman ajankohtainen nyt, kun geopolitiikka ja suurvaltapolitiikka ovat taas totisinta totta. Toinen, varsinkin firmojen yrityslahjaksi sopiva kirja, on ex-pääministeri Esko Ahon omistaman Verbatum Oy:n julkaisema kirja ”Tämä maa. Itsenäisen Suomen sata tarinaa”.  Upeasta kirjasta on suomen lisäksi ainakin englannin ja venäjänkieliset laitokset. Ei kun lukemaan!

Pps. Nyt kun nämä blogit on kirjoitettu, haluan kiittää koko Norvestian tiimiä: Joustavuutta, ennakkoluulottomuutta ja positiivista uteliaisuutta on ulkopuolisellekin riittänyt. 



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje