Elä hetkessä

10/01/2017 Mika Huhtamäki

Vuodenvaihde on otollista aikaa pörssiennusteille, kun kaikkia kiinnostaa mihin ollaan menossa ja mitä itse pitäisi tämän perusteella tehdä. Mutta ennustaminen ei ole helppoa, kuten vuoden 2016 yllätykset osoittivat. Tuskin kovin moni uskalsi ennustaa vakavissaan Trumpin vaalivoittoa, Brexitiä tai Italian tilanteen kärjistymistä. Vuoden 2016 tapahtumat kertovat muutosten odottamattomuudesta ja ennustamisen vaikeudesta. Ja lopulta vuoden 2016 yllätysten vaikutukset näkyvät vasta vähitellen vuoden 2017 aikana ja sen jälkeen, joten nyt vasta voidaan kunnolla edes arvailla mihin muutokset lopulta voivat johtaa.

 

Tyypillisesti ennusteita leimaa suoraviivaisuus, jossa tulevaisuutta peilataan joko suorana jatkumona nykytilanteeseen tai sitten oma ennuste perustellaan tunnetuilla katastrofeilla tai tunnettujen henkilöiden tekemisillä. Hyviksi havaittuja argumentteja ovat esimerkiksi vuosien 1929 ja 1999 pörssiromahdukset tai tunnettujen sijoittajien, kuten Soros tai Buffett, tekemiset ja näkemykset. Markkinat eivät kuitenkaan ole ennustettavissa suoraan menneen perusteella. Ennusteisiin tukeutuminen saattaa antaa tarvittavaa varmuutta päätöksentekoon, mutta niiden varaan ei kuitenkaan kannata sokeasti luottaa. Samalla kannattaa pitää mielessä, että osalla ennusteiden laatijoista on myös omia tavoitteita lausuntojensa taustalla.

Tulevan vuoden osalta ennusteita leimaa pitkään jatkunut härkämarkkina, sekä Dow Jones Industrial Average -indeksin lähestyvä 20.000 pisteen haamuraja. Tasaluvut aiheuttavat pelkoja, koska historian pelätään toistuvan markkinoiden romahtaessa merkittävän rajapyykin ylityksen jälkeen. Myös Trumpin linjauksia on spekuloitu ennusteita laadittaessa. Ennusteiden valossa näyttäisi, että edessä on paljon heiluntaa, protektionismin kasvua, inflaation käynnistymistä, pientä kurssinousua ja pelottelijoiden vuodesta toiseen mainostama markkinoiden romahdus. On totta, että suurempi romahdus on vuosi vuodelta lähempänä, mutta kukaan ei voi sanoa varmasti alkaako se tänä vuonna. Jossain kohtaa tämäkin ennuste osunee oikeaan.

Itse mietin ennusteita lähinnä vaihtoehtoisina tulevaisuudenkuvina, joiden varaan oma päätöksenteko ei kuitenkaan suoraan perustu. Parhaassa tapauksessa ennusteet auttavat tunnistamaan mahdollisia tapahtumaketjuja ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Pitkien ennusteiden orjallisen seuraamisen sijaan joskus kannattaakin elää hetkessä ja maistella vallitsevaa ilmapiiriä. Olen itse vuosien varrella kääntynyt enemmän hetkessä elämisen kannalle myös sijoittamisessa. Tämä ei tarkoita, että vaihtaisin mielipidettä päivittäin, vaan valmiutta tehdä tilanteen vaatimia odottamattomiakin toimenpiteitä.

Ennusteilla on paikkansa, mutta niitä kannattaa katsoa aina kriittisellä silmällä. Omien tavoitteiden asettaminen ja sijoitussuunnitelman noudattaminen tarjoavat useimmiten parempaa tukea päätösten tueksi kuin joukko satunnaisia ennusteita. Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen, elä hetkessä. Hyvää sijoitusvuotta 2017!

Aiheesta muualla:

Here's what 10 Wall Street pros are predicting for the stock market in 2017

80% Stock Market Crash To Strike in 2017, Economist Warns

Sijoitusmaailma mullistuu – edessä suursiivous salkuissa

Näkökulma: Sijoittaja, älä mene tähän ”halpaan”

Goldman makes 10 Trump-influenced market predictions for 2017: 'Higher growth, higher risk'



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje